Hae tästä blogista

Kommentointi

Kommentti on kiva saada!
Jos valitset profiiliksi Nimetön, ole hyvä ja laita kommenttiin nimesi tai jotain, mistä tunnistan sinut. Kiitos!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Fimomassa-koruilua

Saimaan koru- ja kiviharrastajien kurssilla jälleen. Tällä kertaa kurssi vei todella mukanaan. En meinannut muistaa edes syödä koko päivänä...
Aineena oli polymeerimassakorut.  Hieno juttu jo nimestäänkin päätellen  :).  Kurssille oli hankittu Fimo-massaa, mikä paistetaan 110-asteisessa uunissa. Joillakin oli omasta takaa Premo-nimistä massaa, jonka paistolämpötila on 130 astetta. Tässä kuvia omista aikaansaannoksistani. 
 Ruusuja, tietenkin...

Marmorointi-tekniikalla tein kasan pienehköjä littanoita helmiä. Pariin laitoin korupiikin, niistä tullee korvakorut. Aika näyttää, millaiset helmet näistä tulee...  Olin yllättynyt siitä, miten riittoisaa massa on.
 Riipukset hopeakimalteisesta massasta. Toiseen kokeilen jauhevärejä. Väriä olisi voinut olla enemmänkin, mutta en saanut sitä topsilla enempää tuputeltua.
Seija teki kurssilla pojantytölleen vaaleanpunaisen nallen. Kysyin, että saanko varastaa idean :).

 Lopuksi pari korua muoteilla ja koristekuvioinneilla. Päälle on laitettu sormella kultajauhetta. Molemmissa on reiät riipuslenkkejä varten.

Lähtihän sitä Fimo-massaa kotiinkin mukaan kurssilta. Ja Askaretta myy lisää...  Tosi kiva materaali ja mielikuvitus rajana sille mitä siitä voi tehdä. Helmien tekoon on olemassa erilaisia tekniikoita, joita ehkä joudun kokeilemaan kotona tai jossain kerhoillassa.





3 kommenttia:

  1. Mulla on kauhiasti noita fimoja eri väreissä... en vaan ole saanut aikasiks tehtyä niitä aikoihin...
    Nora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mitenhän kauan fimot pysyy hyvänä? Kannattaa kokeilla varmaan aika pian...

      Poista
  2. Pitää lisätä tähän, että sain tietää luotettavalta taholta, että massa ei mene huonoksi nopeasti ja jos meneekin, sen notkistamiseen on olemassa aineita...

    VastaaPoista

Kommentti on kiva saada... Kiitos!